Ylva Haru & Topi Saha: Kipinöitä -konsertteja nähdään Helsingissä jopa neljä kappaletta tällä viikolla!
Helsingin juhlaviikonloppu tuo taiteen kaupunkiin ja koteihin 21.–23.8.2020
Helsingin juhlaviikkoja ei tänä kesänä voida järjestää, mutta uusi monitaiteellinen tapahtumakokonaisuus tuo taiteen elokuussa pihoille ja kaduille sekä verkkoon, radioon ja televisioon. Helsingin juhlaviikonloppua vietetään 21.–23. elokuuta, ja se toteutetaan yhteistyössä helsinkiläisten, kumppaneiden sekä vapaan taidekentän toimijoiden kanssa.
Poikkeusoloissa taide ansaitsee poikkeukselliset puitteet. Nautimmekin siksi tänä kesänä kolmen päivän mittaisesta Helsingin juhlaviikonlopusta. Sen voi kokea elokuun lopussa perinteisten huviloiden ja musiikkitalojen sijaan kaikkialla minne vain striimi yltää – tai jos onni käy, elävänä vetona oman korttelipihan ikkunasta.
Juhlaviikonloppu tarjoaa nimittäin helsinkiläisille kodeille ja taloyhtiöille avoimen mahdollisuuden hakea huippuluokan kotimaisia musiikkiesityksiä omalle pihapiirille.
Juhlaviikonlopun aikana taide näkyy ja kuuluu digitaalisesti kaupunkikuvassa sekä Helsingin juhlaviikkojen että yhteistyökumppaneiden kanavissa.
Ke 19.8. Kipinöitä, Elisa-kulma, Juhlaviikonlopun etkot (arvontaliput + livestream
La 22.8. Kipinöitä, Helsingin Juhlaviikonloppu (3 kpl korttelikonsertteja + HS Livestream)